Urheilu
TP-47 nappasi kauden avausvoiton
Torniolaiset ottivat kolme pistettä 1-0 voitolla. TP-47 matkaa ensi sunnuntaina Pietarsaareen.
TP-47:n valmentaja Janne Oksalan mukaan kauden avausvoitto antaa uskoa jatkoon. TP-47 kohtasi Kuopion Elon lauantaina kotikentällään ja torniolaiset ottivat kolme pistettä 1-0 voitolla.
– Olen todella tyytyväinen kolmeen pisteeseen. Ensimmäisen jakson peli oli todella hyvä, toisella jaksolla passivoiduttiin liikaa ja Elo sai otetta, Oksala kommentoi.
Ensimmäinen jakso oli tasainen TP-47:n tehdessä ottelun ainoaksi jääneen maalin kuudennella minuutilla Niklas Kerkelän kulmasta, jonka Joonatan Alamäki puski hienosti maaliin. Puoliajan lopulla TP-47 oli lisätä johtoaan, mutta Aleksi Gullstenin tulinen veto osui ylärimaan.
Toisella jaksolla Elo sai painettua pelin väkisin kotijoukkueen päätyyn ja TP-47:n maalivahti Aki Peltokorpi joutui venymään muutamaan hienoon torjuntaan. Torniolaisillakin oli hyviä paikkoja vastahyökkäyksistä maalintekoon, mutta näistä ei tulosta tullut. Ottelu päättyi niukasti, mutta ansaitusti torniolaisten 1-0 voittoon.
Otteluisäntä Maansiirto Mykkälän pyttyraati palkitsi ottelun parhaiksi pelaajiksi TP-47:stä Aki Peltokorven sekä Elosta Taneli Heiskasen.
TP-47 matkaa ensi sunnuntaina Pietarsaareen JBK:n vieraaksi.
Muokattu 29.5 klo 14:00: Lisätty valmentajan kommentit.