Paikallisuutiset

Tornion Matkahuolto sulkee ovensa ensi viikollla - “Kuin olisi matto viety jalkojen alta”

Meri-Lapin ainoa Matkahuoltopiste sulkee ovensa 26.toukokuuta.

Vuosikymmeniä asiakkaana ollut Lea Silvander on pöyristynyt Matkahuollon sulkemisesta. Häntä jännittää, että miten pakettien toimitus Lappeenrantaan onnistuu sen jälkeen, kun toimipiste sulkee ovensa. -Kyllä pystyn sen netissä tekemään, mutta en siitätykkää, hän sanoo. Kuvassa etualalla Jaana Korva ja taustalla Sanna Kortesalmi. Kuva: Karoliina Marttala

Tornion Torpissa sijaitsevalla Matkahuoltopisteellä on ollut jo viikkojen ajan käynnissä suursiivous. Matkahuoltoasiamies ja yrittäjä Pirkko Jukkola on siivonnut ja tyhjentänyt toimitilojaan ja tehnyt samalla luopumistyötä yrityksestään ja Matkahuollosta, jossa on työskennellyt koko työuransa, liki 40 vuotta.

Tieto siitä, että Matkahuolto irtisanoo asiamiespisteen jakelusopimuksen, tuli sähköpostilla helmikuun lopussa. Jukkola sanoo, että seitsemää minuuttia ennen sulkemisaikaa sähköpostiin kilahtanut tieto oli aivan hirveä pommi. Jakelusopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta.

– Sehän oli kuin olisi matto viety jalkojen alta. Toimintaa ei olisi ollut enää järkeä jatkaa, koska jakelu on meidän suurin tulonlähteemme. Jos olisimme jatkaneet, meille olisi jäänyt puhelimessa asiakkaiden neuvonta, mutta tuloja emme olisi saaneet mistään, Jukkola selventää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rahahan se oli, mikä ratkaisi.

Muutaman tunnin pohtimisen jälkeen Jukkola päätti irtisanoa koko asiamiessopimuksensa Matkahuollon kanssa. Tornion Matkahuolto on perheyritys, joka on työllistänyt lähes koko perheen. Nyt jo eläkkeellä oleva isä on hoitanut jakelukuljetuksia ja lisäksi yritys on työllistänyt Pirkko-äidin lisäksi perheen kaksi tytärtä ja yhden ulkopuolisen. Jaana Korva on työskennellyt firmassa 22 vuotta ja Sanna Kortesalmi 19 vuotta.

– Jakelusopimusten irtisanomisaika on kolme kuukautta, mutta pitkäaikaisilla työntekijöillä irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Heille pitää maksaa kesä-, heinä-, ja elokuun palkat omasta pussista, aika iso raha on kyseessä, Jukkola toteaa.

“Tämänkö verran sitä on arvostettu työtä, mitä olen tehnyt”

Kuva: Karoliina Marttala

Matkahuolto on irtisanonut jakelusopimuksensa 17:n eri puolilla Lappia sijaitsevan asiamiespisteen kanssa. Matkahuolto on perustellut jakelusopimusten irtisanomista nykyisen toimintamallin kalleudella ja raskaudella.

– Rahahan se oli, mikä ratkaisi. Koko ajan jää pienempi siivu, koska pakettien volyymi ei muutu ja hintoja pitää saada alemmas, Jukkola kuvaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Matkahuollon toimintatapa saa Jukkolalta kritiikkiä. Hän peräänkuuluttaa reiluutta ja riittävän ajoissa informointia asioista. Silloin yrittäjäkin olisi ennättänyt reagoida ja irtisanoa työntekijät aikaisemmin, jolloin hän olisi välttynyt ylimääräisiltä maksuilta.

– Tulee vähän sellainen olo, että tämänkö verran sitä on arvostettu työtä, mitä olen tehnyt.

Myös viime syksynä tehdyt investoinnit harmittavat. Yritykseen hankittiin uusi auto ja toimitilan hyllyjä uusittiin tulevaisuutta silmällä pitäen.

– Nehän olisivat jääneet tekemättä, jos olisi ollut hajua, että jakelusopimukset irtisanotaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asiakaspalvelu on yksi iso osa jokapäiväistä

Jukkola on aloittanut Matkahuollolla vuonna 1984. Silloin toimipiste sijaitsi Tornion linja-autoasemalla kaupungintaloa vastapäätä. Asiamieheksi hän ryhtyi vuonna 1996. Matkahuolto muutti vuonna 2014 Tornion ja Haapanannan yhteiseen Matkakeskukseen, josta korona pakotti yrityksen muuttamaan nykyisiin tiloihin Torppiin.

– Nyt, kun jälkikäteen ajattelee, niin onhan tästä ollut merkkejä.

Vuosien aikana on tapahtunut uudistuksia, useita järjestelmämuutoksia ja tullut erilaisia sovellusversioita, mutta tästä huolimatta Jukkola on ajatellut, että fyysistä asiakaspalvelua tullaan tarvitsemaan aina.

– Nyt, kun jälkikäteen ajattelee, niin onhan tästä ollut merkkejä; paketteja siirretty noutopisteisiin, lippuja muuteltu ja palkkiot pienentyneet.

Asiakaspalvelu on yksi iso ja olennainen osa jokapäiväistä työtä Tornion Matkahuollossa. Apua tarvitaan muun muassa aikatauluihin, netissä tavaroiden lähettämiseen, ja VR:n junalippujen ostamiseen.

Huoli asiakkaiden pärjäämisestä

Jaana Korva sanoo, että kaikki eivät välttämättä osaa ladata bussilippuja netistä eikä kaikilla ole sellaista älypuhelinta, jolla bussilipun ostaminen on mahdollista. Ikäihmiset eivät ole myöskään tottuneita soittamaan maksullisiin palvelunumeroihin.

– Meidänhän ei tarvitsisi antaa esimerkiksi aikatauluja puhelimitse, mutta eihän me voida sanoa meidän asiakkaillemme, että ei me voida auttaa, katso netistä.

– Tai kun kysytään, että miten paketin lähetys tehdään netissä, kun se on siellä viisi euroa halvempi tehdä. Ei voi vain sanoa, että me ei tässä asiassa palvella teitä, Korva jatkaa.

Tornion Matkahuollon toimipiste on ollut useamman kuukauden ajan ainoa koko Meri-Lapissa. Kuva: Karoliina Marttala

Jukkolan mukaan jatkossa asiakas tekee itse kaiken tarvittavan netissä; paketin lähetyksen ja tarvittavat rahtikirjat, jonka jälkeen vie paketin noutopisteeseen. Hän sanoo olevansa huolissaan asiakkaidensa pärjäämisestä, kun kaikki palvelut viedään kivijalkaliikkeestä nettiin.

– Mummot ja papat ovat vuosikaudet tottuneet siihen, että tästä voi käydä kysymässä esimerkiksi aikatauluihin neuvoa.

Jukkolan mieli on haikea, sillä takana on vuosikymmenten pituisia asiakassuhteita.

– Kyllä meillä säälittää nuo meidän vanhat asiakkaamme, jotka ovat olleet yli 30 vuotta asiakkaana.

Niukasti tietoa saatavilla

Huolta on myös siitä, kuinka pakettien jakelu sujuu jatkossa lähialueen vakioasiakkaille. Tähän asti palvelu on ollut nopeaa.

– Jos pihaan tulee kello 14.30 linja-auto, jossa on esimerkiksi autokorjaamolle menevä paketti, niin hyppäämme heti autoon ja korjaamo saa paketin jo 14.45. Mutta miten jatkossa, Jukkola pohdiskelee

Matkahuolto on antanut hyvin niukasti tietoa, miten asiat tulevat jatkossa toimimaan. Jukkolaa tämä harmittaa.

– Meille ei ole annettu mitään infoa, että voisimme rauhoitella asiakkaitamme, ettei niiden tarvitse olla huolissaan pakettien saamisesta, vaikka me kuviosta poistummekin.

Ovet sulkeutuvat 26. päivä

Ovet sulkeutuvat ensi viikon perjantaina. Kuva: Karoliina Marttala

Matkahuollon tavaran käsittely ja kuljetukset siirtyvät Oulun Autokuljetus Oy:lle kesäkuun alussa. Tornion ja samalla Meri-Lapin ainoan matkahuoltopisteen viimeinen aukiolopäivä on perjantai 26. toukokuuta.

Kyseessä on iso muutos myös perheelle, joka on tottunut työskentelemään aina yhdessä. Heidän työpaikkansa on ollut samalla koko suvun kohtaamispaikka.

– Kaverit ja sisarukset ovat käyneet täällä piipahtamassa, kun tietävät, että täällä sitä aina ollaan. Elämä muuttuu aika radikaalisti, kun tätä kohtaamispaikkaa ei enää ole.

Uskon, että saavat töitä ja voi olla vara valitakin.

Perheen tyttäret ovat alkaneet katsella uusia töitä ja lisäksi mietinnässä on opiskelu. Sanna on opiskellut liiketalouden ammattitutkintoa, ja valmistuminen on viimeistä näyttöä vaille valmis. Mietinnässä on myös ihan uuden alan opiskelu.

Pirkko Jukkola on vakuuttunut, että ikänsä asiakaspalvelussa työskennelleille tyttärille kyllä töitä löytyy.

– He osaavat kyllä asiakaspalvelun. Uskon, että saavat töitä ja voi olla vara valitakin, itse lähitulevaisuudessa eläköityvä Jukkola toteaa luottavaisesti.

Pitkän työrupeaman Matkahuollossa tehnyt kolmikko haluaa kiittää kaikkia asiakkaitaan kuluneista vuosista.

Lue lisää: Tavoitteena palvelun nopeutuminen