Urheilu
Torniolainen voimanainen Riia Nieminen on voittanut SM-kultaa yhden käden maastavedossa
Kyseessä on kilpailun historian suurin naisen yhdellä kädellä nostama paino missään painoluokassa.
Torniolainen Riia Nieminen on voittanut SM-kultaa Voimalajiliiton järjestämissä yhden käden maastanoston suomenmestaruuskilpailuissa.
Voimalajiliitto kertoo tiedotteessaan, että Niemisen kolmannen nostokierroksen tulos, 125 kiloa, on kilpailun historian suurin naisen yhdellä nostama paino missään painoluokassa. Torniolainen nosti painoluokassa alle 75 kiloa eli tangossa oli rautaa yli 1,6 kertaa hänen oma painonsa,
– Kuvaavaa Riian suorituksen kovuudesta on se, että hän aloitti nostonsa 115 kilosta, kun toiseksi suurin naisen nostama paino oli 110 kiloa. Riian taakse tuloslistalla jäi myös useita mieskilpailijoita, tiedotteessa kerrotaan.
Yhden käden maastanostossa tartutaan normaaliin voimanostotankoon sen keskiosasta ja myös niin sanottu sormilukko on sallittu. Tanko nostetaan samalla tavalla jalkojen välistä suoraan kuten normaalissakin maastanostossa.
Voimalajiliitto järjestää yhden käden maastanosto SM-kilpailut seuraavan kerran ensi vuonna. Tänä vuonna liiton päätapahtuma kotimaassa on Lahden SM-kisaviikko 3.-6. elokuuta.
Voimalajiliitto on järjestänyt eri voimalajien kilpailuja Wada-tasoisen antidopingohjelman alla vuodesta 2015 alkaen ja liitto on Suomen Olympiakomiten jäsen.
.