Kulttuuri
Torniolainen kuvataitelija Eija Lassila on tehnyt taidetta 70-luvulta lähtien – “Ilman sitä en olisi se ihminen, joka olen”
Lassilan näyttely on avattu Galleria Taidekammarissa tällä viikolla.
Tällä viikolla avattu Tunteella-taidenäyttely on taiteilija Eija Lassilan viides oma näyttely Torniossa.
Galleria Taidekammarissa esillä oleva näyttely sisältää pääasiassa akryyli- ja öljyvärimaalauksia, akvarelleja, piirustuksia sekä grafiikkaa viime vuosilta, mutta mukana on vanhempiakin teoksia, 1980-luvulta asti.
Kuvataitelija kertoo tiedotteessa, että tunteiden ilmaisulla on ollut keskeinen sija hänen taiteen tekemisessä, josta myös näyttelyninimi ”Tunteella”.
– Taiteen tekeminen on ollut minulle iloa ja intohimoa - elämän pituinen rakkaus. Ilman sitä en olisi se ihminen, joka olen.
Lassila luonnehtii kuvataiteen merkinneeen hänelle jonkinlaista ”vapauden valtakuntaa”, välttämätöntä oman ilmaisun, kokemisen ja tarkkailun mahdollisuutta elämässä
Ikuinen taideopiskelija
Lassila kertoo, että kuvataide on aina ollut osa hänen elämäänsä. Hän on piirtänyt ja maalannut lapsesta saakka, milloin kaupan käärepaperille tai toisinaan jopa luvatta pöydän kansien alle.
– Isän tyttärelleen ruskeassa työmaasalkussa tuomat väriliidut oli viisivuotiaalle ikimuistoinen tuliainen.
Torniossa lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana leipätyönsä tehnyt Lassila on harrastanut ja opiskellut kuvataidetta ja taidehistoriaa opiskeluajoista, 1970-luvulta lähtien.
Hän kertoo hankkineensa pääasiallisen oppinsa taiteen tekemiseen kymmeniltä eri kuvataiteen opettajilta ja erilaisilta taidekursseilta 50 vuoden aikana.
– Torniossa ja lähialueella opiskeluun on ollut hyvät mahdollisuudet. Olen ikuinen taideopiskelija.
Galleria Taidekammarin osoite on Keskikatu 26. Näyttely on esillä kesäkuun 3. päivään saakka.