Paikallisuutiset

Tornio valittiin vuoden festariseurakunnaksi Maata näkyvissä -tapahtumassa Turussa

Seurakunnassa tehdään kristillistä nuorisotyötä, joka tavoittaa paikallisia nuoria laajasti.

Maata näkyvissä -tapahtumassa oli näyttäviä valoja. Kuva: Oskar Halminen

Tämän vuoden Suomen festariseurakunta on Tornion seurakunta. Valinta tehtiin viikonloppuna Turussa Pohjoismaiden suurimmassa kristillisessä nuortentapahtumassa, jonka nimi on Maata näkyvissä.

Syynä valintaan mainittiin, että Tornion seurakunnassa tehdään hyvää kristillistä nuorisotyötä, joka tavoittaa paikallisia nuoria laajasti.

Matkat varattiin heti täyteen

Torniosta on vuosien varrella lähdetty festareille Turkuun yli 30 kertaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tänä vuonna Tornion seurakunnasta lähti Maata Näkyvissä -festareille 50 nuorta, kertoo seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Katja Konttajärvi.

– Tapahtumaan osallistumisella on Torniossa pitkät, ylisukupolviset perinteet, jatkaa Konttajärvi. Hän kertoo, että seurakunnan nuoret ovat odottaneet tämän vuoden festareita innokkaasti.

– Tänä vuonna kesti vain vähän yli minuutti, kun bussin paikat ja niiden varapaikat olivat menneet täyteen, Konttajärvi sanoo.

Rannekkeita vähävaraisille nuorille

Lokakuun ja marraskuun aikana festarit järjesti lahjakeräyksen, jonka ansiosta vähävaraisille nuorille voitiin lahjoittaa seurakuntien kautta yli 200 festariranneketta. Keräyksessä yksityishenkilöt lahjoittivat hieman yli 10 000 euroa, ja yritykset tuplasivat summan 10 000 euroon asti. Yhteensä keräyssummaksi saatiin siis yli 20 000 euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maata Näkyvissä -festarit järjestettiin 38. kerran. Teemana oli nyt ”Et ole yksin”. Tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Paikalle saapui noin 14 000 kävijää eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestivät Sleyn nuorisotyö ja joukko Turun evankelis-luterilaisia seurakuntia.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä