Paikallisuutiset
Tatuointiala murroksessa - torniolaiset yrittäjät eivät anna lakiuudistuksen häiritä
Uusi tatuointiliike on avannut ovensa Hallituskadulle.
Uusi tatuointiliike avasi ovensa Hallituskadulle entisen lankakaupan tiloihin heinäkuun alussa. Yrittäjinä toimii kolme vanhaa kaverusta Torniosta: Kimmo Venäläinen, Jari Partanen ja Janne Kvist. Ennen yhteisen liikkeen perustamista heillä oli omat liikkeet vierivieressä, ja osin myös kustannussyistä syntyi Lapland Tattoo. Vaikka materiaalit ja värit ovat jokaisella omia, tilaus tehdään yhteistilauksena, ja tilavuokra maksetaan kolmeen pekkaan. Tämä on ollut myös taloudellisesti kannattava päätös lainsäädännön tiukentuessa työvälineiden, eli tatuointivärien osalta.
Kimmo Venäläinen on kotoisin Torniosta, ja omistaa puolet Suomen tatuointiliikkeistä. Asiakkaat ovat seuranneet hänen perässään Oulusta Tampereen kautta Jyväskylään, ja sieltä takaisin Tornioon.
Tatuointien suosio on kasvanut etenkin Etelä-Suomessa, jossa Venäläinen työskenteli vuosia ennen paluutaan kotiseudulleen. Hänen mukaansa esimerkiksi Jyväskylässä tatuointiliikkeiden määrä on tuplaantunut kymmenessä vuodessa, ja vastaavasti niissä työskentelevien yrittäjien määrä triplaantunut entisestä. Pohjois-Suomessa ja Meri-Lapissa suosio on pysynyt stabiilina, sillä ainoat tatuointiliikkeet Tampereesta ylöspäin löytyvät Torniosta, Rovaniemeltä sekä Äkäslompolosta. Kilpailua ei siis juurikaan ole, ja yrittäjille löytyy tasapuolisesti asiakkaita.
Kiistanalaiset värit
Tatuointivärien käyttöä on rajoitettu EU-alueella yhteisellä REACH-asetuksella. Rajoitukset ovat astuneet voimaan viime vuoden alussa, ja ne koskevat sekä ammattilaisia, että jälleenmyyjiä. Tukes on Suomessa viranomainen, jonka valvoo markkinoilla olevia tuotteita.
Markkinoilta on poistettu useita värejä, jotka ovat sisältäneet terveydelle haitallisia aineita, kuten atsovärejä, PAH-yhdisteitä ja raskasmetalleja. Aiemmin sallituista väreistä on löydetty esimerkiksi syöpää aiheuttavia ja lisääntymiselle vaarallisia aineita.
Lakiuudistuksen tarkoituksena on varmistaa, että tatuoinneissa käytetyt värit ovat turvallisia ja kansalaisia suojellaan samalla tavalla kaikissa EU-maissa. Myös pakkausmerkintöihin tuli vaatimuksia: väripakkauksesta on tammikuusta alkaen pitänyt löytyä ainesosaluettelo. Lisäksi tatuoitsijan on annettava pakkaukseen merkityt ja käyttöohjeisiin sisältyvät tiedot jo ennen tatuoimista asiakkaalle.
– Laki ei käytännössä ole vaikuttanut meidän työskentelyyn mitenkään. Homma ja valikoima ovat täysin samoja, ainoastaan hinnat nousivat puolella byrokratian myötä. Alussa saatavuus oli hieman heikompaa, mutta tilanne normalisoitui noin kuukaudessa, Venäläinen avaa.
Lakimuutos näkyy myös hinnoissa
Hinnannousun myötä värit kustantavat nykyään tuplasti enemmän. Ennen kaksikymmentä euroa maksanut väripurkki maksaa yrittäjälle nykyään neljäkymmentä euroa. Yksi väripurkki riittää yhteen isompaan kuvaan, pieniä kuvia ja tekstejä sillä tekee jopa kymmeniä. Hinnoissa on pieniä valmistajakohtaisia eroja, mutta hinnanousu ei ole vaikuttanut liikkeen tekemiin tilauksiin tai jälleenmyyjän vaihtamiseen.
Vaikka lakiuudistus on tuonut ammattilaisille lisäkustannuksia, tämä ei näy asiakkaille tatuointien hankkimisen kallistumisena tai niiden suosion vähentymisenä. Venäläisen mukaan asiakkaat eivät ole sen valveutuneimpia värien sisällöstä kuin aikaisemminkaan.
Tatuointivärit
– Tatuointivärien käyttöä on rajoitettu EU-alueella yhteisellä REACH-asetuksella. Rajoitukset ovat astuneet voimaan 4.1.2022, ja ne koskevat sekä ammattilaisia, että jälleenmyyjiä.
– Rajoitus koskee mm. syöpää aiheuttavia ja perimää vaurioittavia aineita, lisääntymiselle haitallisia aineita, ihoa herkistäviä ja ärsyttäviä aineita.
– Väreissä tulee olla pakkausmerkinnät ja aineosaluettelo, joka kertoo tatuoijalle ja asiakkaalle värin ainesosat. Aineilla on tarkat enimmäispitoisuusrajat, ja osa aineista on kielletty kokonaan.
– Rajoitusten tarkoituksena on suojella kuluttajaa vaarallisiksi luokiteltujen aineiden terveysriskeiltä.
– Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes valvoo markkinoilla olevia tuotteita Suomessa.
Lähde: Tukes.fi
Elä, rakasta, naura
Lapland Tattoolla on laaja skaala eri ikäisiä asiakkaita. Ikähaitari kulkee välillä 18-60, ja isoin asiakasryhmä on 35-55-vuotiaat naiset. Vajaa kymmenen vuotta sitten trendinä olivat englanninkieliset mietelauseet, kuten: Live, love, laugh, joita Venäläinen kertoo nähneensä esimerkiksi Ikean sisustustauluissa. Pieniä tekstejä ja ikuisuusmerkkejä menee edelleenkin, mutta trendi on menossa pikkuhiljaa ohi. Nykyään isommat kuvat ovat suositumpia, ja niitä ottavat etenkin miehet. Venäläisen asiakaskunta on lukumäärällisesti naisvoittoinen, joskin työmäärä jakautuu tasaisesti molempien sukupuolten välille miesten ottaessa isompia, ja siten työläämpiä kuvia.
Kaikilla kolmella yrittäjällä on kokemusta myös tatuoinnin poistosta laserilla. Tatuoinninpoistossa käytetään voimakasta laseria, ja vain laserturvallisuusluokan 4 laserilla pystytään häivyttämään tatuointeja. Tämän luokan lasersäteet tuottavat niin voimakasta säteilyä, että ihoon voi muodostua pysyviä vaurioita, ja siksi niiden käyttö on nykyisin sallittu vain terveydenhuollon ammattilaisille. Laserlaitteiden käyttöön liittyy myös pysyvien silmävaurioiden riski. Vaikka päätös onkin perusteltu, yrittäjät pitävät sitä erikoisena silloin, kun poiston suorittaa ammattilainen.
– Vielä en ole yhtäkään asiakasta laserilla sokeuttanut, Venäläinen kuittaa.
Kolme erilaista ammattilaista
Kimmo Venäläinen
Mitä mustempaa, sen parempi
Kimmo Venäläinen on tatuointialan uranuurtajia: hän perusti ensimmäisen oman liikkeensä Ouluun 90-luvun alussa ja alkoi työskennellä omalla toiminimellään 2. tammikuuta 1993. 80-luvun alun Suomessa ei vielä ollut tatuointiliikkeitä, joten aika oli otollinen oman liikkeen perustamiselle.
Venäläisellä ei ole tiettyä tapaa tai tyylisuuntaa työskentelylle, mutta kaiken on oltava mustaa. Hän käyttää tatuoidessaan valmiita kuvia ja fontteja, joita on helppo etsiä eri kuva-alustoilta. Varsinaisen idean on tultava asiakkaalta itseltään.
Venäläisen työfilosofia on suoraviivainen:
– En lähde jäljentämään valokuvia perheenjäsenistä tai koirasta. Valmis idea ja kuva, niin tulee nopeasti valmista.
Janne Kvist
Oppipojasta ammattilaiseksi
Kolmikon nuorin tulokas on Janne Kvist, joka luonnehtii itseään” 41-vuotiaaksi oppipojaksi”. Koulutukseltaan Kvist on rakennusmies ja hitsaaja, joka päätyi alalle vahingossa 2000-luvun alussa.
– Se pärinä kuulosti siistiltä, ja päätin sitten selvitellä taustoja. Kymmenen vuotta myöhemmin minulla oli ensimmäinen oma liike.
Kvist aloitti uransa opettelemalla tekniikkaa ketjuliikkeessä. Suosikkityylilajiksi muodostuivat jyrkät varjostukset ja vanhanaikainen ”old school” -tyyli. Hän suunnittelee mielellään kaikki tekemänsä tatuoinnit itse, mutta jäljentää myös valmiita kuvia asiakkaille. Harvemmin tulee vastaan korjauksia, mutta niissä toimitaan asiakkaan ehdoilla. Nimikorjaukset ovat yleisimpiä.
Jono Kvistille isompiin kuviin on nyt pari kuukautta. Kevät on kiireisempää aikaa kuin syksy, sillä moni haluaa tatuoinnin näyttävän hyvältä kesäksi. Hän ottaa myös walk in -asiakkaita silloin, kun ajanvaranneiden asiakkaiden välissä on tarpeeksi aikaa. Ne ovat yrittäjän mukaan parhaita, mutta vaativat tarpeeksi aikaa ja valmiin idean.
Taskukellot ja takavuosien hittikuvat tribaalit Kvist jättää suosiolla Kimmo Venäläiselle, sillä on saanut niistä tarpeekseen. Toisaalta hän on hyödyntänyt niistä tullutta kokemusta mustaa, japanilaista kuvaa tehdessä.
Ensimmäisen tatuointinsa Kvist otti teini-ikäisenä tuttunsa autotallissa.
– Kaverilla ei ollut mitään kokemusta tatuoimisesta, ja hän vaati minua kysymään vanhemmilta luvan tatuointiin. Menin sitten kotiin syömään, ja kerroin saaneeni luvan, vaikken oikeasti ollut edes kysynyt sitä.
Tänä päivänä vuosia sitten ranteeseen tatuoitua tribaalia ei ole erottaa muiden kuvien alta.
Jari Partanen
Vaimo houkutteli palaamaan Tornioon
20 vuotta sitten Jari Partanen harjoitteli tatuoimista yhdessä kollegansa Kimmo Venäläisen kanssa. Hän ihastui iholle piirrettäviin kuviin jo lapsena nähdessään kotiseudullaan paljon merimiehiä. Käsin hakkaus tuli jo nuorella iällä tutuksi, ja ensimmäinen oma tatuointi on Venäläisen käsialaa.
Partanen perusti ensimmäisen oman liikkeensä Rovaniemelle 1992, ja liike on edelleen toiminnassa toisen työntekijän alaisuudessa. Hän tekee mielellään isoja kuvia, jotka suunnittelee alusta loppuun itse. Luonnos syntyy paperille ääriviivojen osalta, mutta tausta valmistuu vasta asiakkaan iholla. Tämä vaatii asiakkaalta luottamusta, ja tatuoitsijalta millintarkkaa työtä. Isoissa kuvissa vierähtää helposti viidestä seitsemään tuntia.
Partasella ei ole tiettyä tyyliä, sillä hänen mukaansa jokaisen kuvan voi tehdä omalla tavallaan. Työprosessissa idea kehittyy nopeasti, ja varsinainen luonnos syntyy noin tunnissa. Hinnoittelu toteutuu tehdyn työn mukaan tuntiveloituksella.
Jono Partaselle isompiin kuviin on nyt noin pari kuukautta. Vaimo houkutteli palaamaan Tornioon, jossa Partasella ei vielä ole täysin vakiintunutta asiakaskuntaa. Osa vanhoista asiakkaista tulee hänelle tatuoitaviksi esimerkiksi Rovaniemeltä.
Hän kuvaa ammattitaidon kehittymistä kärsivällisyyttä vaativana prosessina.
– Tatuoiminen on pitkälti itse opettelua ja käsityötä. Kukaan ei voi suoraan kouluttaa ammattilaiseksi, vaan se vaatii paljon aikaa ja toistoja.
Edit. 19.9. klo 12.00
– Tukes ei ole antanut rajoitusta tatuointiväreistä vaan rajoitus perustuu EU-alueen yhteiseen REACH-asetukseen.
– Tukes ei ole rajoittanut kenenkään ammatin harjoittamista, mutta voi tarvittaessa kieltää lainsäädännön vastaisten tuotteiden käyttämisen.
– Tukes ei valvo laser-laitteiden käyttöä eikä ole antanut tapauksessa minkäänlaista päätöstä. Voimakkaiden laser-laitteiden käyttöön vaadittava pätevyys on määritelty lainsäädännössä. Toimivaltainen viranomainen on Säteilyturvakeskus.