Paikallisuutiset
Simon Leuannokan rantatontit houkuttelevat rakentajia
Viemäröinti, tietoliikenne ja sähköt ovat jo valmiina.
Simon Leuannokan tontit lähellä Karsikkoa kiinnostavat pientalorakentajia. Alueella on 33 tonttia, joista varattu on 13 ja yhdestä on kaupat jo tehty.
Tontit sijaitsevat rannalla tai sen läheisyydessä.
– Rantarivi on varattu yksikerroksisille taloille ja muut kaksikerroksisille, Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila sanoo.
Alueen kaava vahvistettiin viime keväänä ja töihin päästiin saman tien. Alueella on nyt sähköt, vesi, viemäri ja valokuitu. Ensi kesänä päällystetään tiet.
– Katuvalotkin palavat jo alue odottelee rakentajia, Marttila naurahtaa.
Leuannokka käsittää 20 hehtaaria. Alue oli ennen Stora Enson lomakylä, ja rannan tuntumassa oli kesämökkejä. Nyt nämä on purettu pois.
Tontit ovat kooltaan 3 000 neliötä. Rakennusoikeutta on 300 neliötä.
– Talojen sijoittelulla niihin saadaan esteetön merinäköala, Marttila huomauttaa.
Luontoarvot ovat korkealla
Alueella on tehty luontoselvitykset, joiden mukaan alueella on arvokasta luontoa. Niinpä asuntokaavoitus ei ulotu aivan Leuannokan kärkeen, joka on jätetty alueen asukkaiden virkistyskäyttöön.
– Siihen voidaan suunnitella kaikenlaista yhteiskäyttöön sopivaa, Marttila sanoo.
Lisäksi alueelle on aikoinaan ruopattu veneväylä.
Isommille aluksille tilaa löytyy Karsikon satamasta.
Leuannokka on rauhallinen paikka
Tontit maksavat rannalla 45 000 euroa ja toisessa rivissä olevat 30 000. Lapsiperheille alennusta annetaan 5 000 euroa.
Kemiin on matkaa kymmenkunta kilometriä. Simon asemalle noin 15 kilometriä.
Lähin koulu ja päiväkoti ovat Maksniemessä, jonne on viitisen kilometriä. Alue on rauhallista. Kolmen kilometrin päässä olevan nelostien äänet eivät rantaan ulotu.
Simolla on rannan läheisyydessä olevia tontteja tarjolla myös Kantolanharjussa Simoniemessä. Niitä on kymmenkunta.
– Sitten meillä Maksniemessä muutamia asutusalueen keskellä ja asemankylällä myös, Marttila sanoo.