Sähköpyöräillen kuntoa kevääseen ja säästöä polttoainekuluihin

Sähköpyöriä ostetaan yhä enemmän työsuhdepyöriksi. Pyöräilykausi on jo alkanut!

Sähköfatbiket sopivat maastoon ja talviajoon. Kemin Intersportin urheiluvälinemyyjä Heikki Kerkelä esittelee Tunturi E-Max CE pyörää.

Sähköpyörät kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Eikä syytä tarvitse ihmetellä, sillä onhan pyöräily oiva tapa kasvattaa kuntoa ja päästä paikasta toiseen ympäristöystävällisesti. Kemin Intersportin urheiluvälinemyyjä Heikki Kerkelä kertoo, että liikkeessä myydyistä pyöristä yli puolet on sähköavusteisia.

– Oikea termi sähköpyörälle on sähköavusteinen pyörä, koska pyörä ei liiku pelkkää nappia painamalla, vaan polkeakin pitää. Kyllä siinä kunto kasvaa, Kerkelä muistuttaa.

Sähkömoottori avustaa sähköpyörässä pyöräilijää. Valtaosassa sähköpyörissä on kolme tehoaluetta. Napin takaa pystytään säätämään, kuinka paljon apua tarvitsee. Avustuksen myötä pyöräily ei käy liian raskaaksi, eikä vaihtelevakaan maasto tuota ongelmia.

Työsuhdepyörät yleistävät vauhdilla

Myös työnantajat ovat innokkaita kannustamaan työntekijöitään pyöräilemään. Työsuhdepyörä on mahdollista hankkia joko leasingsopimuksella, tai työnantajan muuten järjestämänä.

– Meillä Kemin Intersportissa jo yli puolet pyöristä menee työsuhdepyöriksi. Etenkin alueen suuret ja keskisuuret yritykset ovat innostuneet kannustamaan työntekijöitään pyöräilemään, Kerkelä mainitsee.

Leasingsopimuksella pyörän hankintahinta putoaa noin 20–30 prosenttia. Työnantaja pystyy vähentämään työsuhdepolkupyörän hinnan työntekijän palkasta osittain, kokonaan tai se voi olla etu palkan lisäksi.

Polkupyöräetu on tuloverovapaata 1200 euroon asti vuodessa. Jos saat edun rahapalkan päälle, se ei nosta ansiotulojen verotusta.

Työmatka käy liikunnasta

Vaikka työnantajan tarjoaman pyörän nimitys on työsuhdepyörä, voi sitä käyttää työmatkojen taittamisen lisäksi myös vapaa-aikana. Hyvinvoiva työntekijä on myös työnantajan etu.

– Sähköpyörällä pystyy kulkemaan jo melko pitkän matkan yhdellä latauksella, jopa yli sata kilometriä, Kerkelä sanoo.

Nousseiden polttoainekustannusten myötä pyöräily on kohtuuhintainen vaihtoehto autoilulle. Hintahaarukka sähköpyörissä on kahdesta tuhannesta eurosta ylöspäin.

– Myydyimpiä sähköpyöriä Kemin Intersportissa ovat 2500–3500 euroa maksavat pyörät, Kerkelä mainitsee.

Moni kokee myös säästävänsä sähköpyöräilemällä polttoaineen lisäksi aikaa, koska työpaikan ja kodin välinen matka taitetaan liikkuen. Näin ei työpäivän jälkeen enää tarvitse lähteä harrastamaan erikseen liikuntaa. Ja onhan pyöräily ympäristöystävällistä.

Sähköpyörän lataus on yksinkertaista, sillä virtansa se saa suoraan verkkovirrasta. Akku pystytään asentamaan pyörissä eri kohtiin. Helkama SE10 on etujousitettu sähköhybridi.

Käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan

Sähköpyörät ovat Kemin Intersportissa selkeästi tämän hetken trendi aikuisten pyörissä. Silti tavallisiakin pyöriä menee kaupaksi niin lapsille kuin aikuisille. Sähköpyörän valinta riippuu pitkälti käyttäjän tarpeesta.

– Pyörän valintaan vaikuttaa se, millaisille matkoille sitä kaavaillaan. Myös sillä on merkitystä, mihin vuodenaikaan aikoo pyöräillä ja millaisissa maastoissa, Kerkelä kertoo.

Esimerkiksi talviajoon loistava valinta on sähköfatbike, eli tutummin läskipyörä. Jos haluaa ajaa maastossa, muttei tarvitse talvipoljettavaa pyörää, voi maastosähköpyörä olla hyvä vaihtoehto. Maastosähköpyörällä pystyy polkemaan myös huonokuntoisilla pyöräteillä.

–Jos pyörää ei tarvitse polkea talvisin, eikä maastossakaan ole tarvetta ajella, on oiva valinta sähköhybridi. Normaalia polkupyörää ulkoisesti muistuttavalla hybridillä voi huoletta ajaa keväästä syksyyn.

Hyvä lukko antaa turvaa sähköpyörälle

Kun tietää mihin tarpeeseen pyörää on hankkimassa, on aika perehtyä niiden teknisiin eroihin.

– Akkua ja moottoria voi olla isompaa ja pienempää. Ne voivat olla samoja myös eri merkkien välillä. Esimerkiksi Tunturin ja Helkaman pyörissä voi olla samoja teknisiä osia, Kerkelä kuvailee.

Sähköpyörät muistuttavat ulkoisesti perinteistä pyörää. Erona niissä on avustava moottori, joka saa virtansa ladattavasta akusta.

Sähkömoottori tekee sähköpyörästä hieman normaalipyörää painavamman. Poljettavuuteen sillä ei kuitenkaan Kerkelän mukaan ole suurempaa vaikutusta.

Varusteeksi sähköpyörään kannattaa valita hyvä, jämäkkä lukko. Läski- ja maastosähköpyörissä ei yleensä ole lokasuojia valmiina, joten roiskeiden ehkäisemiseksi lisävarusteena ostettavat lokasuojat olisivat suositeltavia.

Sähköpyörän suurinta avustusta voi käyttää ylämäessä sekä kovalla tuulella. Matalaa avustusta taas pitkillä ja tasaisilla matkoilla. Helkama E-Aino sopii vaikka rentoon kaupunkiajeluun.

Tässä Intersportin suositukset pyöräilyyn >>

Tutustu tarkemmin Kemin Intersportin tuote- ja palveluvalikoimaan >>