Saarenvire vireyttää kohta vauvasta vaariin
Tornion Sairaskotisäätiö Saarenvire perustettiin aikanaan sotainvalidien ja sotaveteraanien kuntoutuslaitokseksi. Tänä päivänä se on paljon muutakin ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa toimintaa niin vanhoille kuin nuoremmille. Saarenvireessä on avoimien ovien päivä torstaina 28.9.
Saarenvireen toimitusjohtajana on nyt vuoden verran työskennellyt Marja Kivekäs.
- Vielä voi olla käsityksiä, että olemme sotainvalidien kuntoutuslaitos, mutta nykyisin olemme myös paljon muuta. Asiakkainamme ovat edelleen ikäihmiset, mutta tänä päivänä tarjoamme palveluita lapsesta vaariin asti. Ja kun suunnitelmissa on aloittaa myös vauvauinti, niin sitten toimintaa on vauvasta vaariin.
Saarenvire tarjoaa muun muassa ympärivuorokautista palveluasumista, yhteisöllistä palveluasumista sekä laitoskuntoutusta ja avokuntoutusta.
- Ikäihmisten palveluissa korostamme ennaltaehkäisevää kuntouttavaa toimintaa, ja siihen meillä on erikoisosaaminen. Nykyisin suurin asiakkaamme on Lapin hyvinvointialue, jonka kautta useimmat asiakkaat tulevat, Kivekäs kertoo.
Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asukas saa hoivan, ruoan ja aktiviteetit. Yhteisöllinen palveluasuminen taas on tarkoitettu asukkaille, jotka asuvat Saarenvireessä omassa asunnossa vuokralla. Asukkaat voivat hankkia asumisen tueksi Saarenhoivan kotipalveluja.
Yksi yhteisöllisen palveluasumisen asukkaista on 90-vuotias Pirkko Kadenius.
- Mie tykkään, kyllä piristystä saa hoitajista. Ajan saa kulumaan tekemällä asioita, maalaan, kirjoitan ja parvekkeella on mukava olla, kun on hyvät näköalat. Mutta terveys on tärkeintä.
Kadenius asuu kahden huoneen ja keittiön asunnossa, jossa on isot WC- ja pesutilat sekä lasitettu parveke.
Ruokapalvelut tulevat Saarenvireen omasta ruokalasta asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
- Meillä on oma keittiö, jossa ruoka valmistetaan alusta asti itse. Meillä toimii myös noutopalvelu eli myös ulkopuoliset voivat tulla syömään paikanpäälle tai tilata annoksen, Kivekäs painottaa.
Saarenvire tarjoaa myös laitoskuntoutusta ja avokuntoutuksena fysioterapiaa ja toimintaterapiaa.
Laitoskuntoutuksessa asiakkaat ovat yleensä noin kahdenviikon kuntoutusjaksolla. Kuntoutukseen voi tulla kuka vaan itsemaksavana, mutta usein tullaan lähetteillä.
Saarenvireessä on monipuoliset tilat; muun muassa allas- ja saunaosasto sekä valoisa ruokasali, josta on käynti viihtyisälle sisäpihalle. Tilavassa liikuntasalissa on päivän mittaan yksilö- ja ryhmäterapiaa. Asukkaiden ja kuntoutujien käytettävissä on lisäksi kuntosali, jossa on turvalliset paineilmatekniikalla toimivat laitteet.
Tulevaisuuden kuntoutuslaitteita ovat muun muassa 65-tuumainen YETI-tabletti, jota käytetään esimerkiksi virikeryhmissä sekä kävelyrobotti ja kädentoimintarobotti.
- Meidän toimintamme on muuttunut ja paljon on myös uusia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, Kivekäs sanoo.
- Kaikki palvelumme ja alakerran tilamme ovat käytettävissä myös ulkopuolisille, muun muassa järjestöt voivat niitä vuokrata tai tilata meiltä räätälöidyn kuntoutuspaketin ohjaajineen, Kivekäs vielä jatkaa.
Tornion Sairaskotisäätiö Saarenvireessä on avoimet ovet torstaina 28.9. ja sinne ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet tutustumaan toimintaan.
Lisätietoja: www.saarenvire.fi