Paikallisuutiset
Meri-Lappiin on avattu uusia muovin keräyspisteitä – ”Toivottavasti muovin lajitteluinto kasvaa”
Eniten uusia pisteitä on avattu Tornioon.
Meri-Lappiin on avattu yhdeksän uutta muovipakkauksien keräyspistettä. Niistä neljä on avattu Tornioon, kaksi Kemiin ja yksi Kemimaahan, Simoon sekä Ylitorniolle.
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on lisännyt koko Lappiin yhteensä 18 uutta keräyspistettä. Meri-Lapin kuntien lisäksi Rovaniemelle on avattu yhdeksän uutta pistettä.
Ringin aluepäällikkö Harri Patana kertoo, että koko Lapin ahkerimmat muovipakkausten lajittelijat löytyvät Kolarista. Siellä lajiteltiin Ringin ekopisteillä muovipakkauksia yhteensä 5,22 kiloa asukasta kohden viime vuonna. Tämä on merkittävästi enemmän, kuin mitä suomalaiset keskimäärin lajittelevat muovia.
– Toivottavasti muovin lajitteluinto kasvaa uusien pisteiden myötä muuallakin Lapissa, Patana toteaa.
Taustalla jätelain muutos
Uudet muovipakkausten keräyspisteet kuuluvat Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n ylläpitämään Rinki-ekopisteverkostoon, johon lisätty kesän aikana 300 uutta muovipakkausten keräyspistettä valtakunnallisesti.
Muovipakkausten keräyspisteiden lisäämisen taustalla on 1. heinäkuuta voimaan astunut uusi jätelain velvoite. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä muovipakkausten kierrätysaste olisi 50 prosenttia.
Meri-Lapin uudet muovin keräyspisteet
Kemi
Hepolantie 1, Sale Hepolahti Kemi
Sammonkatu 2, K-Market Kivikangas
Keminmaa
Vajokkaantie 4, K-Market Lautia
Simo
Sänkeläntie 2 / Saarentie, Maksniemi
Tornio
Holmantie 2, K-Market Kirsikka
Isopalontie, K-Market Lohipato
Jokivarrentie 810, K-Market Timpantori
Länsiranta 10, K-Citymarket Tornio
Ylitornio
Alkkulanraitti 79, K-Supermarket Ylitornio