Mielipiteet
Lukijalta: EU:n talous- ja rahaliittoon liittyminen oli Suomelta suuri virhe
Naapurimme hymyilevät hiljaa kruunuja hypistellessään. Rahaa ei ainakan valu pohjattomaan kaivoon, Harri Pullola kirjoittaa.
On kuvaavaa se tosiseikka, että silloinen hallitus pyysi taloustieteen professorilta Jukka Pekkarisen työryhmältä kantaa euroon liittymisesestä. Kannanottoa ei tullut, vaan Suomessa asia päätettiin antaa politiikkojen käsiin. Tämä on varsin arveluttava pohja lähteä näin isoja päätöksiä tekemään, ehkä tärkeimmän päätöksen, mitä poliitikoille voidaan antaa ja ilman selvää taustatukea.
Ruotsissa taloustieteen professori Lars Calmforsin työryhmä esitti samaan aikaan, että EU:n talous- ja rahaliittoon EI lähdetä. Kruunu pidetään.
Myös Harvardin professorit mukaanlukien Martin Feldstein arvosteli talous- ja rahaliittoa toimimattomana ja ongelmallisena. Varoituksia ei kuitenkaan kuunneltu, tosin valtiovarainministeri Iiro Viinansen kanta oli 1994 ennen EU:jäsenyyttä oli se että talous- ja rahaliittoon Suomi ei lähde ja markka pidetään.
Päätös euroon liittymisestä tehtiin vuonna 1998. Vaikka keskustan Esko Aho oli kovasti rahaliiton kannalla keskustapuolue, Rkp ja vihreät kuitenkin oppositiossa äänesti euroon liittymistä vastaan. Myös osa hallituspuolueen kansanedustajista oli mukana vastustamassa hallituksen esitystä euroon liittymisestä. Ruotsi piti kruununsa, 56% äänesti eurolle ei.
Suomen eurosta vientivetoisella maalle tuli nyt ongelmia. Talouden kriisejä ei voitu enää ohjailla millään tavalla. On huomioitava myös se seikka että myös devalvaation lisäksi itsenäisellä valuutalla on päinvastainen keino myös toimia rahamarkkinoilla se on revalvaatio. Tämä onkin unohtunut keskustelussa täysin.
Suomi ei pysty vastaamaan Etelä-Euroopan valtioiden talouden taantumaan mitenkään tässä rahaliitossa. Ruotsalainen ekonomisti Björn Olsson on laskenut, että Ruotsi on hyötynyt kruunun ansiosta koko maan vuoden bruttokansantuotteen verran. Mitä se tarkoittaa. Minäpä kerron. Se on 400 miljardia euroa siis 400 miljardia euroa. Suomen nykyinen valtion budjetti pomppasi 44 miljardista melkein 82 miljardiin Sipilän ja Marinin hallitusten aikana. Mutta se on silti noin viisi-seitsemän kertaa siis Suomen valtion vuoden budjetti. Valtava summa rahaa pelkkä rahallinen hyöty.
En osaa sanoa mihin Tuomo Ryynäsen laskelmat perustuvat (LK 09.11.2023) mutta taloustieteilijöillä on tietenkin oma tapa laskea ja niistä saadaan "halutunlaisia". Olemme melkoisessa pitkän matematiikan ja erilaisten kulttuurien vietävänä, niin ettei oikein mitään suuntaa tunnu löytyvän mistään. On huomioitava että EU:lla valtava määrä ahdikoon joutuneitten maiden lainoja mitä EKP (Europaan keskuspankki) on ostanut pelastaakseen näitä jäsenvaltioita. Suomi on tässä nettomaksajana ja häviää jatkuvasti ja kokoajan.
On huomioitava, että tätä ei Suomi odottanut, eikä siitä oltu mitenkään sovittu, että Suomi tukisi kriisiin ajautuneita jäsenmaita. Se olisi ollut ehdoton ei Euroon liittymiselle, mutta nyt kun tilanne vaan muuttui, minkäs teet. Lainoja on ostettu jo yli 4000 miljardilla eurolla ja loppua ei ole näkyvissä. Tämä ei ollut EU:n talous- ja rahaliiton tarkoitus, vaan vakaa ja voimakas liitto. Nyt se napisee joka liitoksessaan ja käytännössä eurosta eroamisen tie alkaa olla jo mahdotonta. Naapurimme hymyilevät hiljaa kruunuja hypistellessään. Rahaa ei ainakan valu pohjattomaan kaivoon.