Kulttuuri

Kuvataideopiskelijat loihtivat pirteyttä harmauteen – ”Alkuaskeleita, että olen näkyvä taiteilija”

Aktiviteettipuisto Lapparin uutta seinämaalausta on ollut tekemässä kahdeksan vapaaehtoista kuvataideopiskelijaa Lapin ammattikorkeakoulusta.

Erika Alalantela, Mette Arffman ja Taru ja Röyttä kertovat, että seinämaalausta oli helppo tehdä ryhmässä, kun kaikilla oli yhteinen visio. Taitelijoiden mukaan seinämaalaus on lapsiystävällinen, mutta ei kuitenkaan lapsellinen Kuva: Karoliina Marttala

Torniossa aktiviteettipuisto Lapparilla kolme nuorta naista katselee tyytyväisenä pirtsakkaa oranssia seinää, jossa on erikokoisia ja -aiheisia aktiviteettikuplia. Kyseessä on tilaustyö, jonka on suunnitellut ja toteuttanut Lapin ammattikorkeakoululla opiskelevat kuvataideopiskelijat.

– Toiveena oli, että maalauksessa tulisi esiin talon tarjoamat aktiviteetit. Meillä oli kuitenkin aika vapaat kädet toteutuksen suhteen, toisen vuosikurssin opiskelijat Erika Alalantela, Mette Arffman ja Taru ja Röyttä kertovat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maalausta on ollut tekemässä kaikkiaan kahdeksan vapaaehtoista kuvataideopiskelijaa Lapin ammatinkorkeakoulusta. Ryhmällä on ollut yhteinen visio siitä, miltä seinä tulee näyttämään.

– Kokonaisuus on yhdessä suunniteltu, mutta jokainen taiteilija on itse vastannut oman kuplansa suunnittelusta ja toteutuksesta, Mette Arffman tähdentää.

Taitelijanalut kertovat, että seinämaalauksen tekninen toteuttaminen kesti pari viikkoa. Opiskelijat kertovat, että eniten aikaa vei oranssin seinän ja yläosan revontulien maalaaminen.

Tämä on siistiä, kun tiedän, että ihmiset kävelevät tästä maalauksen ohi päivittäin. Alkuaskeleita sille, että olen näkyvä taiteilija. Erika Alalantela

Teos on tehty suurimmaksi osaksi pensselillä ja telalla, mutta paikoin on käytetty myös spraymaalia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Monenlaisia taitoja

Kolmikko kertoo oppineensa projektin aikana paljon; muun muassa kommunikaatiota, yhteistyötä, ajanhallintaa ja erilaisia teknisiä taitoja, kun lattian suojaamista ja turvallisen työskentelyn käytänteitä.

– Meillä oli iso nosturi käytössä, jotta ylsimme maalaamaan katon rajaan saakka. Suurin kysymysmerkki oli, miten sitä ajetaan

– Suunnittelussa oli oppimista ja siinä, että kaikkien piti toimia ryhmänä. Piti tehdä myös kompromisseja. Piti myös huomioida asiakkaan toiveita, Alalantela summaa.

Se, mikä seinämaalausprojektissa yllätti kaikki, on käytetyn maalin määrä. Myöskään työmäärää ei osattu ennakkoon arvioida.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ei päässytkään vaan suoraan maalaamaan ja taiteilemaan, Alalantela huomauttaa.

Nimi esille

Opiskelijoiden mielestä kaikkein tärkeintä on, että heidän kädenjälkensä ja nimensä pääsevät esille.

– Tämä on siistiä, kun tiedän, että ihmiset kävelevät tästä maalauksen ohi päivittäin. Alkuaskeleita, että olen näkyvä taiteilija.

Arffman hoksauttaa, että jokainen tekijä on allekirjoittanut oman kuplansa, jota kautta nimi tulee konkreettisesti esille.

– On tärkeää saada näkyvyyttä, koska me kaikki ollaan vielä pieniä tekijöitä, Taru Röyttä lisää.