Mielipiteet

Koulu jää mielhen

Koulutie alko kansakoulusta. Meän perhe oli muuttanu Louelta, mistä äiti oli kotosin Simon Viantiele, joka oli isän kotiseutu. Hän oli nuorena pannu valtiole hakemuksen asutustilasta, jonka saannista hän sitten Louela asuvanaa perhhellisenä miehenä sai tievon. Sinne sitten kaheksanhenkinen perhe muutti Sarvisuon asutustilale. Sillon olivat lapset vanhemasta päästä jo koulusa. Sointu Kemin tyttölyseosa, Lauri ja Tauno olivat alottanhet Louen koulusa ja Mauno alotti sitten Viantielä. Ensimäisen luokan hän kävi Ylipään koulusa ja asu Palosen tätin tykönä. Ida Palonen oli isän, Hugo Halosen sisar. Idan ja Semmin talo oli aivan lähelä Ylipään koulua, joka oli tasan yheksän kilometrin pääsä Viantieltä jokivarren tietä ylöspäin Kivaloita kohti Pömihhön päin.

Sointu, Lauri ja Tauno kulkivat kotua Sarviojalta, Sointu junale ja sillä Kemhin ja pojat Viantien koulhun. Matka oli pitkä ja aamula piti lähtiä varhain. Kulietuksia ei ollu eikä tietä aurattu.

Sitten, ko tuli minun aika alottaa , olin kolme ensimäistä luokkaa Ylipään koulusa ja asuin Palosen tätin tykönä. Ylipään koulu oli supistettu koulu. Siinä olthin vain 6 viikkua syksylä ja kevhälä ja sitten talven aikana yhtenä päivänä viikosa. Kotonaki sai siis välilä olla. Näin meni kaksi ensimäistä luokkaa, kolmas luokka oliki sitten jatkuva kokotalvinen. ko olin kolmannela, ensimäisele luokale tuli Eeva, meän nuorin sisar. Neliännestä luokasta lähtien kävimä Eevan kans Viantien koulua, mie neliännestä, Eeva toisesta luokasta.

Eevan opettaja suositteli pyrkimistä oppikoulhun. Kävi sitten niin, että mieki pyrin. Molemat pääsimä. Oppikoulhun pääsy ei sillon ollu mikhän läpihuutojuttu. Karsintakokhet kestivät kaksi täyttä päivää. Yli kolmestasaasta pykijästä pääsi sishän sata. Monet olivat pyrkinhet usiamman kerran. Niin oli Kemin tyttölyseosa. Tyttölyseo oli yheksänvuotinen. se poikkesi muista oppikouluista, yhteiskouluista ja lyseoista niin, että taideainheita, kotitaloutta, käsityötä ja vierhaita kieliä oli enämpi.

Ylioppilastutkinnon jälkhin sitten Helsingisä Ateneum ja yliopisto, sitten Jyväskylän yliopisto ja myöhemmin kesäyliopisto-opintoja Oulusa ja Rovaniemelä. Näin koululaisen ja opiskelijan näkökulmasta, mutta opettajan, lehtorin näkökulmasta taas sitten Raahen yhteislyseo, Ylitornion yhteiskoulu, Rovaniemen yläastheita ja Lyseonpuiston lukio, kansalaisopisto, taide- ja käsiteollisuusoppilaitos ja Lapin yliopisto, luokanopettajakoulutus ja taiteiden tiedekunta. Kävinpä saamelaisaluhhen koulutuskeskuksesakin Inarisa. Opetin sielä kuvallista ilmaisua yhteispohjoismaisela kurssila.

Kouluista jää tietysti mielhen ne asiat, joita sinne mennesä on ollukki tarkotus oppia, muut myös palion muuta. Mulla on ollu pitkiä koulumatkoja, jokka on pitäny kulkia omatoimisesti. Koulunkäynti mielikuvista on merkittävä ossuus kulkemista koskevat tuntemukset, miltä tuntu, ko aamula oli pimiä tai pakkanen, latu ummesa tai, ko syksylä oli vielä lumetonta, maa jääsä ja saatto aijjaa pyörälä oikein lujasti. Lakkiaispäivästä seuraavan päivän jännittävä muistikuva on se, ko juna lähti aamula kello kuus Kemistä kohti Helsinkiä. Menin elämäni ensimäistä kertaa Helsinkhin. Eesä oli kaksi viikkua kaheksan tuntia päiväsä karsintakurssia. Meitä oli tuorheita Kemin tyttölyseon ylioppilhaita menosa pyrkimhän Ateneumhin. Kolme pääsi. Ylhensä pyrkijöitä oli yli tuhat ja kaikile linjoile yhthensä pääsi noin sata. Minun tarvitti pyrkiä vain kerran.

Koulunkäynnin kautta maelma aukiia, ympäristöt, kulkemiset, talot, ihmiset ja tilanthet tulevat tutuilksi. Saa nähä, osata ja tuntia monia töitä ja tietoja. Ko alakoulu on lähelä, sinne kulkemala kasvaa tieto ja itsevarmuus, rohkeus sitten isompana osata ja uskaltaa kauemmas muihin koulhuin ja töihin.