Urheilu

Karungin urheilutalohanke takaisin valmisteltavaksi – kaikkia osallisia ei ole kuultu riittävästi

Asiaa on tarkoitus käsitellä seuraavassa teknisen lautakunnan kokouksessa.

Urheilutalon pääkäyttäjät ovat koulu ja urheiluseura Karungin Kataja. Kuva: Karungin Kataja

Toisin kuin keskiviikkona ilmestyneessä lehdessä väitimme, Tornion tekninen lautakunta on palauttanut Karungin uuden urheilutalon suunnitelmat takaisin valmisteltavaksi.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Arto Liikamaan mukaan suunnittelussa ei ole osallistettu riittävästi kaikkia osapuolia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lautakunnan jäsenillekin tuli viime metreillä tietoa, että pääkäyttäjä Karungin Kataja olisi halunnut, että heitä olisi kuultu asiassa paremmin.

Liikamaa sanoo, että tekninen lautakunta haluaa kuulla Karungin Katajan mielipiteitä talon käytettävyyden osalta, jotta talosta saadaan mahdollisimman hyvä hyöty kaikille osapuolille.

Hienosäädölle on mahdollisuuksia

Liikamaan mukaan suunnittelun tässä vaiheessa on vielä mahdollista hienosäätää tiettyjä asioita. Hänen mukaansa urheiluseuran kanssa käydään vielä keskustelua ratkaisuista, jotka tyydyttäisivät seuran tarpeet. Muun muassa pääkentän koko on aiheuttanut keskustelua.

– Täytyy kuitenkin ymmärtää, että sinne ollaan tekemässä urheilutaloa eikä -hallia. Esimerkiksi tontin käytön osalta tulee tiettyjä rajoituksia vastaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suunnitelmissa on, että nykyisen kaukalon paikalle sijoittuva talo tulee toiminaan koulun liikuntatilana ja kyläläisten harrastustilana. Kaukalo rakennetaan puolestaan nykyisen urheilutalon paikalle.

Liikamaan mukaan suunnittelua ei voida tässä vaiheessa avata kokonaan, sillä asialla alkaa olla jo hieman kiire talousarviokäsittelyyn. Suunnitelmien oleellinen muuttuminen hidastaa myös prosessin etenemistä.

Urheilutalon nykyinen hintalappu on runsaat kaksi miljoonaa euroa.

Uusia luonnosvaihtoehtoja

Karungin Katajan puheenjohtaja Henry Regina kertoo keskustelleensa jo virkamiesten kanssa asiasta viime viikolla. Hänen mielestään liikuntasalista ollaan rakentamassa turhan pientä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

–Hallin käyttöaste jää vähäiseksi, jos urheilutalon kenttä on samankokoinen kuin nykyään. Muuten kaikki on otettu melko hyvin huomioon.

Regina perustelee, että nykyinenkin sali on liian pieni, mutta sitä on käytetty olosuhteiden pakosta.

– Salibandy on viisi vastaan viisi peli, ja me ollaan koko ajan harjoiteltu kolme vastaan kolme.

Regina sanoo, että jos talon suunniteltu käyttöikä on 50 vuotta, niin sitä ei kannata suunnitella heti alkujaan liian pieneksi.

Urheilutalon käyttäjät ja virkamiehet jatkavat vielä keskustelua. Tavoitteena on saada tehtyä urheilutalosta vaihtoehtoisia luonnosesityksiä seuraavaan teknisen lautakunnan kokoukseen.

Aiheesta lisää: Urheilutalon sisäilmaongelmat eivät lannista karunkilaisia lapsia

“Tilanne on tällä hetkellä toivoton” – Karungin urheilutalon sisäilmaongelmien vuoksi lapsia jää pois harrastuksista

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä