Kulttuuri

Kalixin kantrikuningas on julkaissut kaksi albumia

Tepa Lukkarinen on käyttänyt korona-ajan keikattomuuden hyväkseen ja säveltänyt kaksi levyllistä uusia biisejä.

Kemistä Kalixiin muuttanut muusikko Teuvo ”Tepa” Lukkarinen on ollut tuottelias. Miehellä on ollut korona-aikana keikkoja niukasti, ja sen ajan hän on täyttänyt säveltämällä. Luppoajasta on syntynyt kaksi täyttä albumia, toinen soittajan omaa nimeään kantava kantrilevy, toinen enemmän rockabilly ja rock’n’roll vivahteinen tuotos De Soto -yhtyeen kanssa.

Toimitus tavoitti ahkeran taitelijan ja uteli herran menemisiä levynjulkistusten lomassa. Mikä sai miehen tekemään ei vain yhtä, vaan kaksi albumia ja julkaisemaan ne kerralla?

–Kun varasin Ticotico -studiolle äänitysaikaa, oli yhdellä hinnalla sama tehdä kaikki yhtä aikaa, Lukkarinen naurahtaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muuttunut musabisnes

Koronavuosien aikana Lukkarinen on ansainnut elantonsa muissa töissä kuin keikkailemalla. Tuoreiden levyjen myötä hän on kuitenkin palaamassa päätoimiseksi muusikoksi. Vuosikymmeniä alalla ollut Lukkarinen sanoo musabisneksen muuttuneen vuosien aikana kokonaan.

– Sen on voinut huomata ihan omankin uran aikana. Isommatkaan bändit eivät saa myytyä kiertueita voitolla ja se korvataan rättejä ja mukeja myymällä. Itselleenhän tätä lähtökohtaisesti tekee, sisäisestä halusta, Lukkarinen summaa.

Suoratoistopalvelut ja sosiaalinen media ovat monimutkaisia, mutta toimivia väyliä kuulijoiden tavoittamiseen. Vuosikymmeniä musiikin parissa toiminut Lukkarinen huomauttaa, että tuotto musiikista jää mitättömän pieneksi, mikäli kuulijamäärät eivät riko miljoonia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Fyysiset levyt tuovat soittajalle paremman katteen kuin suoratoistopalvelut. Vaikka soitolla laskut maksaakin, se ei ole syy miehen sävelien tuottamiseen.

– Aihiosta äänitykseen ja levyyn. Vaikka levystä ei pitäisi kukaan muu kuin minä itse, on matka itsessään hieno, Lukkarinen kuvaa.

De Soton lisäksi Lukkarinen on toiminut kitaristina Arwid W. & Arabian Kuu yhtyeessä. Lisäksi hän on säestänyt muun muassa Maya Paakkaria The Grand men -kokoonpanossa ja soittanut tunnettujen artistien ja yhtyeiden, kuten Jope Ruonansuun ja CMX:n albumeilla.

Kuka?

Teuvo “Tepa” Lukkarinen

Kemiläislähtöinen kitaristi, laulaja, lauluntekijä ja musiikkialan yrittäjä.

On julkaissut kaksi uutta levyä tänä vuonna.

Soittaa omaa nimeään kantavalla levyllä kantria.

De Soto -yhtyeen kanssa tehdyllä levyllä meno on rock’n’rollia ja rockabillyä.

Asuu nykyään Kalixissa.

Pitkällä urallaan Lukkarinen on esiintynyt mm. CMX -yhtyeen ja Jope Ruonansuun levyillä.

De Soton ensimmäisen albumin My Thang julkaisemisesta on 30 vuotta.

Esiintyy myös trubaduurina.

De Soton kanssa mies on julkaissut viisi albumia, joista viimeisin Rocky Road julkaistiin vuonna 2019.