Mielipiteet

Iloisia perheuutisia!

Tässähän on käynyt niin, että äitiysloma kutsuu elokuun loppupuolella. Etsimmekin lehteemme sijaista ensi kevääseen saakka.

Kuva: Kuvavuorinen/Jarno Vuorinen

Niinhän sitä ruukataan sanoa, että vakituinen työpaikka tuo vauvan tullessaan. Omalla kohdalla en kyllä olisi uskonut, että aivan näin nopeasti. Kävin puolisoni kanssa tällä viikolla Kemissä rakenneultrassa, siellä meitä “tervehti” terhakka vajaa puolikiloinen vauvamme.

Asia on perheessämme iloinen ja toivottu asia. Kieltämättä kuitenkin himpan verran huvittaa, että olen juuri ja juuri oppinut talon tavoille ja yhtäkkiä olemme avaamassa ensi viikolla rekryä vanhempainvapaan sijaisuuteeni. Voin siis sanoa, että alkuvuosi on ollut yhtä elämänmuutosta toisensa perään, mutta pelkästään hyvällä tavalla.

Tämä vauva tulee olemaan ensimmäinen Kotikulmilta-vauva. On ollut ihanaa huomata, että raskautta ei ole otettu taakkana, vaan asiasta on aidosti iloittu, jopa naapuritoimituksissa saakka. Ja onhan tämä ihanaa, suorastaan hykerryttävää aikaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tyttäremme on tehnyt jokaiselle tiettäväksi, että hänestä on tulossa isosisko.

Erityisesti tilanne on ilahduttanut meidän esikoistamme, joka odottaa sisaruksen syntymää kuin kuuta nousevaa. Seuraamme yhdessä, minkä kokoinen pikkusisko tai pikkuveli on milläkin viikolla ja ihmettelemme, kuinka nopeasti vauva kehittyy masussa. Tyttäremme on tehnyt jokaiselle tiettäväksi, että hänestä on tulossa isosisko. Hänen reaktionsa ja pohdinnat ovat sulattaneet sydämeni lukuisat kerrat. Lisäksi huomaan pohtivani asioita, joita niin monet muutkin toista odottavat ovat pohtineet. Jääkö enää tarpeeksi aikaa esikoiselle? Riittääkö rakkaus toisellekin lapselle?

Halusin kertoa asiasta julkisesti, sillä minusta tuntuisi oudolta vain yhtäkkiä kadota kaikessa hiljaisuudessa. Haluan olla toimittajana teille lukijoille mahdollisimman lähestyttävä. En mikään kasvoton, jäyhä ja etäinen, vaan loppupeleissä miekin olen ihan tavallinen ihminen. Satun vain tekemään julkista työtä.

Vielä on kuitenkin muutama kuukausi aikaa nauttia tästä työstä! Elokuun loppupuolen jälkeen keskityn hetkeksi perheeseeni ja tulevaan uuteen pienokaiseen.

Ps. helteitä odotellessa. Jos näet minut vaappuvan kesähelteillä tuolla pitkin kyliä, muistuta veden juonnista!