Mielipiteet

”Hysteeriset” naiset terveydenhuollossa

Olen viime aikoina inspiroitunut kuuntelemaan podcasteja ja erityisesti Yle Areenasta Tuija Pehkosen luotsaamaa Kiltin tytön tottelemattomuuskoulua. Viimeisin kuuntelemani Pehkosen podcast käsitteli muun muassa naisten terveysasioihin liittyvää häpeää ja jopa vähättelyä. Podcast samaan aikaan vavisutti, innosti ja raivostutti. Ärsytykseni kumpusi siitä, kuinka paljon Suomessa on vielä tehtävää naisten terveyden edistämiseksi.

Podcastissa keskusteltiin muun muassa siitä, kuinka normalisoitua esimerkiksi lantionpohjan toimintahäiriöt ovat. Naisten elämään ikään kuin kuuluu se, että esimerkiksi virtsankarkailu on synnytyksen jälkeen normaali ja pysyvä tila. Asiaa edelleen hieman hävetään ja kuitataan vitsin varjolla, että ”enää ei passaa hyppiä trampoliinilla, ettei lirahda housuun”. Tässäkin on kuitenkin kyse asiasta, joka on hoidettavissa, kunhan tietää hakea apua ja pääsee esimerkiksi asiantuntevan lantionpohjafysioterapeutin pakeille.

Koska moni asia on väärällä tavalla normalisoitua tai vaiettua, ei kaikki välttämättä osaa ja uskalla hakea apua. Ja jos tietää ja uskaltaa aukaista suunsa, kuinka monella on ikävä kokemus siitä, että vastakaikuna tuleekin vähättelyä? Nämä kokemukset eivät ole enää mitään naisten ”mutuilua” tai ”hysteriaa”, vaan viime vuosina on julkaistu kirjallisuutta ja tutkimustuloksia esimerkiksi siitä, kuinka naiset ovat miehiä useammin alidiagnosoituja ja naisten kipua vähätellään terveydenhuollossa.

Aihe on itselleni jälleen ajankohtainen, sillä lähestyvä synnytys ja sen jälkeinen aika mietityttää. Tietoa on esikoisen odotukseen ja synnytykseen verrattuna enemmän, mutta mikä on asennemaailma? Jos tarvitsen apua kehoni tai mielen palautumiseen, saanko sitä terveydenhuollosta? Viisi vuotta sitten tilanne oli suoraan sanottuna valitettavan ankea. Tieto ja avun saanti vaihteli riippuen siitä, kenen työntekijän luona kävi. Paljon riippui myös siitä, jaksoiko ja uskalsiko vaatimalla vaatia itselleen hoitoa.

Viitteitä siitä, että asioissa oltaisiin otettu pieniä askelia eteenpäin, on kuitenkin jo odotusaikana tullut. On ollut ilahduttavaa, että ympärille löytyy asiantuntevia ja tilanteisiin paneutuvia sote-alan asiantuntijoita eikä kaikkea apua ole tarvinnut vaatia isoon ääneen huutamalla. Tämä antaa toivoa myös raskauden jälkeiseen aikaan.

ps. jään tämän viikon jälkeen äitiyslomalle ja alan valmistautua tulevaan koitokseen. Ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä jokaiselle!